Olen puhunut useasti tiestä tai polusta. Se että löytää oman tiensä, on tärkeää. Mutta. Avaan vähän käsitettä laajemmin. Vallalla kun on se, että monet etsivät omaa tietään peilikuvaa katsellen. Käsittelen asiaa nyt urheilun mutta myös muun elämän näkökulmasta.
Urheilija joutuu olemaan tiessään raadollinen. Joudut tekemään valintoja jotka heikentävät sosiaalista elämää. Et voi elää muiden säännöillä jos aiot pärjätä. Toki elämäsi voi olla normaalia mutta se vaatii läheisiltäsi paljon. Heidän on tuettava 100 prosenttisesti sinua menestyksen tiellä. Sinun pitää olla itsekäs, toteuttaa unelmaasi, mutta läheisesi eivät voi samaan aikaan odottaa sinun tekevän asioita heille. Tämä tie on raskas, eikä sovi kaikille. Jo pelkästään paineet siitä että uhrauksesi tuottavat tulosta, ovat kovat.
Huipulle päässeiden elämä ei helpotu uran jälkeen. Urheilija on voinut tottua oman tiensä kulkemiseen, eikä osaa huomioida läheisiään enää uran jälkeenkään. Myös läheiset voivat ajatella uhrautuneensa liian paljon urheilijan eteen. Nämä asiat on vain tajuttava ennakkoon. Suomessakin on nähty valitettavan paljon surullisia tragedioita urheilu-uran päätymisen jälkeisistä ongelmista. Ehkä ymmärrettävin esimerkki on Mika Myllylä.
Kaikki eivät halua urheilla. Mutta. Valitettavasti tämä kilpailu on jo siirtynyt muuhunkiin elämään. Ihmiset etsivät omaa tietään, omia haaveitaan, samalla lailla kuin urheilussa on tapana. Haluat voittaa vastustajan. Olla parempi kuin joukkuekaverisi. Lähes kaikissa medioissa hehkutetaan, kuinka löydät oman tiesi ja polkusi ja se valitettavasti tapahtuu urheilijan ohjeilla. Keskusteluissa ihmisten välillä mietitään keinoja saavuttaa oma tasapaino. Harvoin ihmistä nähdään näissä keskusteluissa sosiaalisena eläimenä. Vallalla on oman tien aikakausi johon liittyy vain tavoitteellinen aspekti. Kirjoitinkin edellisessä blogissa tehosta. Tämä on juuri sitä mitä kuvailin. Omasta elämästä halutaan kaikki teho irti.
Yhteisöllisyys siis häviää kun kaikki etsivät vain omaa tietään. Ymmärrän tämän tien etsimisen urheilussa. Mutta kun se siirtyy työelämään, politiikkaan, harrastuksiin ja perheisiin, olemme ongelmissa. Me emme näe mitään väärää että itse teemme asioita vain oman tien kulkemisen eteen. Mutta olemme vihaisia politikoille ja johtajille jotka näin tekevät. Muutos ei siis ole syntynyt välttämättä ylhäältä käsin. Muutos on siis syntynyt meissä kaikissa ihmisissä. Kun poliitikko tekee ratkaisuja jotka hyödyttävät eniten häntä itseään, pitäisi miettiäkin eikö se ole juuri hänen tiensä etsimistä. Kun naapurivaltion päämies haluaa itselleen lisää valtaa tai alueita, mielestäni puhutaan hänen oman tien löytämisestä. Kun vaikka näin Juhannuksena haluat haluat lähteä rymyämään juhannusfestivaaleille, se on sinun tiesi kulkemista. Mutta niin poliitikon, valtionpäämiehen ja juhannusjuhlijan valinnat vaikuttavat myös toisiin ihmisiin, ei pelkästään omaan tiehen.
Meistä monet haluavat voittaa, olla paremmassa kunnossa tai vallankahvassa kiinni. Mutta kun pysähdymme miettimään kuinka moni olisi tyytyväinen vaikkapa kauniista, sporttisesta vartalosta jonka vain itse näkisi, tajuamme. Tarvitsemme muita ihmisiä näkemään työmme tuloksen ja arvostamaan sitä.
Kuljetaan kukin omaa tietämme, toivottavasti jatkossa myös hieman sivuille vilkaisten.
