Eilen vietettiin serkkuni hääjuhlaa ja niin kuin ortodoksisiin häätapoihin kuuluu, molemmat vastasivat papin esittämään kysymykseen: On, arvoisa isä. Kysymystä ei esitetä muodossa tahdotko vaan se on muotoiltu kysymykseksi: onko sinulla hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli ottaa aviovaimoksesi/-mieheksesi… Oli ihanaa olla todistamassa tätä tilaisuutta, sillä pariskunnasta huokui hyvä ja vapaa tahto ja toisaalta vakava mieli.
Me ihmiset tahdomme monenlaisia asioita miettimättä kuitenkaan sen pidemmälle sen asian vakavuutta. Urheilijat tahtovat tietenkin voittaa mestaruuksia. Mutta pelkkä tahtominen kun ei riitä. Mukana on oltava myös vakava mieli, mikäli aikoo päästä tavoitteisiin. Kun on riittävän kauan suorittanut harjoituksia rennolla ja päättäväisellä otteella, ei tarvitse enää tahtoa, silloin tietää että saavutus on todennäköinen.
Kun hypätään pois urheilun saralta elämän poluille, tahtomisen määrä lisääntyy. On paljon asioita joita nykyinen informaatio keskeinen elämä mahdollistaa tahtomaan. Mahdollisuuksia on valtavasti.
Ehkä kuitenkin tavoitteisiimme pääsemiseksi on hyvä pysähtyä välillä miettimään, mitä me oikein tahdomme. Se ei ole helppoa sillä silloin joudumme kohtaamaan rajallisuutemme, kaikkea kun ei kuitenkaan voi saada.
Ymmärrys siitä ettei pienelle lapsellekaan ole hyväksi saada kaikkea mitä hän tahtoo, auttaa toivottavasti meitä aikuisiakin. Toisaalta haaveilla saa ja pitääkin, ettei elämästä tulisi liian vakavamielistä. Rentoa mutta päättäväistä elämää!
