Ilta oli laskeutunut vuorille, ja nelikko – John, Pavlik, Kamau ja Landon – istui nuotion äärellä. Tulen rätinä täytti yön hiljaisuuden, kun John hieroi leukaansa ja kysyi:
“Kuinka usein pysähdymme miettimään, mihin oikeasti keskitymme? Elämä on kuin tuo tuli: jos puuta ei lisätä säännöllisesti, se hiipuu. Kuten tiedämme, lattialla lojuvat kalikat eivät lämmitä.”
Pavlik, kehon ja voiman mies, nyökkäsi. “Muistan kerran, kun eräs valmentaja tuli seuraamaan voimaharjoitteluani. Olin siis nuorena pikajuoksija ja valmentaja oli vierailemassa kylässäni. Hän oli erittäin kokenut ja arvostettu ja olin kovin iloinen, kun hän uhrasi aikaansa minulle. Hän kysyi minulta, miksi olin tyytymätön harjoitukseen. Sanoin hänelle, etten nostanut tavoitekiloja, joita olin harjoitukseen asettanut.
Hän naurahti ja vastasi: ‘Luuleeko kehosi tietävän, paljonko painoa on tangossa? Sinun täytyy keskittyä voiman kehittämiseen juoksemista varten, sillä ymmärtääkseni et kilpailemaan painonnostossa.’ Tämä muutti tapani ajatella. Ei määrä eikä kilot vaan on tärkeää että tekeminen palvelee tavoitettani”
Kamau, mielen ja ajatusten analysoija, lisäsi: “Se on kuin yrittäisi lukea viittä kirjaa kerralla. Jokainen niistä voi olla hyvä, mutta en pääse yhdessäkään loppuun. Meidän on tiedettävä, mitä haluamme oppia ja mikä vie meidät eteenpäin. Samalla täytyy kysyä itseltään: tiedänkö jo tarpeeksi voidakseni keskittyä siihen, mikä todella on tärkeää?”
Hän vilkaisi Johnia ja jatkoi: “Ehkä tarvitsen oppaan, jonkun, joka auttaa minua pysymään tavoitteessani. Samanlaisen kuin sinä, John.”
Landon, ryhmän optimisti ja ihmissuhteiden mies, nojasi taaksepäin ja huokasi: “Minulle tämä näkyy ihmissuhteissa. Yritän miellyttää kaikkia, mutta huomaan tärkeimpien suhteiden jäävän vähemmälle. Ehkä olen siksi yksin – en keskity edes itseeni. Nyt on aika miettiä, mitä minä todella haluan ja kuka voisi kulkea kanssani samalla polulla.”
John nyökkäsi. “Juuri niin. Tämä pätee kaikkeen: kehoon, mieleen ja ihmissuhteisiin. Useat tavoitteet voivat houkuttaa, mutta jos energia hajautuu, menetämme olennaisen. Elämässä ei ole kyse täydellisyyden tavoittelusta, vaan keskittymisestä siihen, mikä palvelee kokonaisuutta.”
Nuotion liekit tanssivat hiljaa, kun Pavlik jatkoi: “Siskoni lapset harrastavat joukkueurheilua, ja mietin, miten paljon aikaa he viettävät bussissa matkustaessaan. Onko kukaan ajatellut, ettei bussissa istuminen kehitä heitä? Voisiko ilo säilyä paremmin, jos keskityttäisiin lähempiin peleihin ja enemmän leikkiin kuin jatkuvaan kilpailemiseen? Voisiko satunnaiset matkat jopa piristävät, kun niitä ei olisi liian usein”
Kamau nyökkäsi mietteliäästi. “Tapasin äskettäin ystävän, jonka lapset harrastavat useita lajeja. Hän kertoi, miten matkat rasittavat niin lapsia kuin aikuisia. Ja samalla harrastusmaksut vain kasvavat. Onko tämä kaikki todella tarpeen?”
Landon virnisti. “Ilon ja leikkisyyden pitäisi olla tärkeintä. Mutta ehkä olemme vain ajautuneet toimintamalleihin, ilman että meillä on edes ajatusta haitoista ja hyödyistä. Niin sen täytyy olla.”
John hymyili ja nousi seisomaan. “Keskitytään nyt asioihin joihin voimme vaikuttaa. Kuvitelkaa ensi vuosi, jolloin kaikki meistä sitoutuvat yhteen tavoitteeseen: hyvinvointiin. Muokkaamme ympäristöämme tukemaan hyvinvointiamme. Harjoitamme kehoamme, aktivoimme mieltämme ja rakennamme suhteitamme niin, että ne palvelevat meitä ja meidän hyvinvointiamme. Ja kun voimme hyvin, teemme parempia valintoja ja päätöksiä joten niin arki ja työ sujuvat myös paremmin.”
Pavlik kohotti kuppinsa. “Tehdään se, Olen väsynyt jatkuvasti aloittamaan jotain terveysprojektia. Nyt voisi oikeasti keskittyä perusasioihin.
Landon nauroi. “Ja kun fokus pysyy, ehkä saan jopa pidettyä viherkasvini hengissä.”
Nuotion lämpö hiljeni hetkeksi, mutta Johnin sanat jäivät leijumaan ilmaan:
“Keskitytään siihen, mikä on olennaista sekä löydetään oma rytmi. Se riittää.”
