Aurinko sirotteli kevyitä säteitään torin mukulakiville, jotka kiilsivät kuin kauniisti asetellut jalokivet. Ilmassa leijui vastapaistetun leivän ja yrttikimppujen tuoksu, sekoittuen torikojujen hälinään ja naurun häivähdyksiin. Pavlik tunsi olonsa tavallista kevyemmäksi, kun hän asteli torin halki, voimakkaat pakaralihakset rytmikkäästi jännittyen. Keveys ehken johtui lämpimästä auringonpaisteesta, ehkä vain siitä, että tänään tuntui olevan jotain erityistä ilmassa.
Leipäkojun edessä hän huomasi kaksi naista. Vaalea Anna, hillityn tyylikäs ja eleiltään kuin tanssija, jonka jokainen liike oli tarkkaan harkittu. Ja Sofia, tummatukkainen ja arvoituksellinen, jonka olemus tuntui lupaavan tarinoita, joita Pavlik ei ollut vielä kuullut.
”Hyvää huomenta,” Sofia sanoi, pieni mutta väkevä hymy huulillaan. Hänen katseensa viipyi Pavlikissa juuri tarpeeksi pitkään, että Pavlik tunsi poskiensa lämpenevän.
”Eikö markkinapäivä ole kaikille sama – mahdollisuus löytää jotain uutta?” Anna lisäsi pehmeästi, mutta hänen katseessaan oli varovainen arviointi.
Pavlik naurahti ja nojasi kevyesti kojun reunaan. ”Ehkä tulin vain leivän takia, mutta mitä jos törmäänkin johonkin suurempaan?”
Sofia kallisti päätään ja katsoi Pavlikia intensiivisesti, hänen hymynsä nyt suora. ”Ehkä sinä oletkin päivän paras yllätys,” hän sanoi hiljaa, eikä Pavlik ollut varma, oliko hän leikillään vai tosissaan.
Kamau ilmestyi heidän viereensä, puulaatikko kainalossaan. Hän asettui torin reunalle ja vilkaisi naisia arvioiden. Hänen katseensa kuitenkin viipyi hetken Annassa, ja kun hän kääntyi Sofiaan, hänen kasvoilleen nousi vieno puna. ”Busain,” Kamau sanoi kuin itsestään, kun puhe kääntyi torin paikallisiin tarinoihin.
”Busain?” Sofia kysyi, kallistaen päätään. ”Kuulostaa tutulta. En vain muista, mitä lajia hän edusti.”
Landon ilmestyi heidän joukkoonsa yrttikimppu käsissään ja hymähti. ”Ei sillä lajilla niin väliä. Busain on teidän kaikkien ihastus, ei mikään urheilija enää.”
Kamau laski hetkeksi katseensa ja sanoi hiljaa: ”Busain teki kaiken näyttämään helpolta. Mutta se ei ollut pelkästään hänen juoksunsa – hänen hymynsä, se ilo, se sai minut uskomaan, että minäkin voisin… olla enemmän.” Hän ei jatkanut, mutta hänen katseensa viipyi hetken jossain kaukaisuudessa.
Sofia nyökkäsi hitaasti, mutta Landonin kulmat kurtistuivat. ”Ei tuo riitä. Ei pelkällä ilolla voi juosta kilpaa – tai saavuttaa mitään muuta merkittävää.”
”Mutta voi rakastaa,” Sofia huomautti kevyesti. ”Ja se on joskus tärkeämpää kuin mikään kilpailu.”
Pavlik, joka oli kuunnellut sivusta, venytti selkäänsä ja pullisti lihaksiaan niin poikamaisen typerästi, että jopa Anna naurahti. ”Ehkä minä olen seuraava Busain,” hän virnisti. ”Voisin hypätä suoraan teidän molempien sydämiin.” Hänen äänessään oli leikittelyä, mutta katseesta näki, että hän toivoi ainakin yhden naisen ottavan sen tosissaan.
Sofia naurahti ääneen, mutta Anna vastasi kylmästi: ”Hypi ensin hetken aikaa, Pavlik. Katsotaan, pääsetkö edes alkuun.”
Keskustelu kääntyi yhteisiin muistoihin hetkistä, joissa kaikki oli tuntunut mahdolliselta – ja niistä, joissa kaikki oli mennyt pieleen. Sofia muisteli jännitystä, joka oli kahlinnut hänet kerran lavalla. ”Se oli kuin maailma olisi lakannut olemasta. Kukaan ei nähnyt sitä, mutta sisälläni kaikki oli pysähtynyt. Ja se hetki – se pilasi kaiken.”
Kamau nyökkäsi ymmärtävästi. ”Mutta toisaalta, oletko kokenut hetkiä, joissa kaikki tuntui kevyeltä? Kuin ei olisi mitään muuta kuin liike ja ilo?”
Sofia hymyili lempeästi. ”Kerran, kyllä. Juuri silloin, kun en yrittänyt mitään – annoin vain olla.”
Anna, joka oli kuunnellut hiljaa, lisäsi: ”Ehkä se on juuri siinä. Joskus yritämme liikaa ja unohdamme, että asiat voivat tulla luonnostaan.”
Landon vilkaisi Annaa kulmat kurtussa, mutta hänen huulillaan häivähti hymy. ”Sinulla on aina vastaus kaikkeen, eikö vain?” hän kysyi. Anna kohotti leipää kädessään ja vastasi kylmän rauhallisesti: ”Ehkä, mutta ei kaikkia kysymyksiä ole tehty vastattaviksi.” Landon ei tiennyt, kumpi ärsytti enemmän – Annan täydellinen itsevarmuus vai se, kuinka houkuttelevalta se tuntui.
John, joka oli tarkkaillut ryhmää sivusta, astui esiin. ”Silloin se vasta tärkeää onkin,” hän sanoi rauhallisesti. ”Ei ole helppoa olla rento vaikeuksien keskellä. Mutta kun opimme jakamaan iloa ja ottamaan asiat kevyesti, löydämme voimaa, jota ei muualta saa.”
Aurinko alkoi laskea, mutta tori oli yhä täynnä naurua ja keveyttä. Pavlik nojautui lähemmäs Sofiaa siten, ettei kosketusta tapahtunut, vaikka heidän väliinsä ei olisi edes suodatinpaperia mahtunut. Sofia tunsi yllättäen olonsa kuitenkin hyvinkin rennoksi, vaikka aluksi hän oli ollut kovin jännittynyt Pavlikin seurassa.
Landon liikehti huolettoman oloisena hyvin lähelle Annaa. Hän halusi aistia laventelin tuoksun, sillä Anna hajusti aina vuodevaatteensa laventelilla, saadakseen unen nopeammin. Siitä tuoksusta oli tullut osa häntä. Samalla Landon yritti olla katsomatta Annaa liian pitkään, vaikka hänen punastumisensa paljasti kaiken.
Toisin kuin Sofia, Anna ei tuntenut oloaan rennoksi. Vaikka Landon oli mukava, sanavalmis ja komeakin, Annan huomio oli yhä Pavlikissa – ja Sofian läheisyydessä Pavlikiin. Anna vilkaisi heitä, ja hänen sydämensä sykki hieman nopeammin. Hän toivoi, että Pavlik huomaisi hänet – tai ainakin, että Sofia astuisi hieman kauemmas.
Kamau katseli ystäviensä toimintaa hymyillen. Hän huomasi Annan jännityksen ja arvasi syyn. Kamau itse liikehti kuin viherpeippo kevätillan lempeässä valossa, kevyesti ja leikkisästi, vaikka hänen katseensa viipyi Johnissa. Johnin olemuksessa oli jotain turvallista ja pysyvää – kuin kirsikkapuun varjo kesäpäivänä.
John, joka oli tarkkaillut ryhmää hiljaisuudessa, astui heidän keskelleen. Hän laski kätensä vuorotellen jokaisen olkapäälle, kosketus oli kevyt mutta täynnä lämpöä. “Tässä me olemme,” hän sanoi yksinkertaisesti. “Ja se, että voimme nauraa yhdessä, tekee meistä vahvempia kuin uskommekaan.”
Tuo aurinkoinen päivä torilla oli paljon enemmän kuin vain keskusteluita tai kohtaamisia. Se oli muistutus siitä, että ilo, rentous ja keveys ovat joskus tärkeämpiä kuin yksikään voitto – ja että niiden jakaminen voi avata sydämiä enemmän kuin sanat yksinään koskaan pystyvät.