Aurinko raahautui ylös vuorten takaa kuin krapulainen, joka oli viettänyt yönsä väärässä paikassa. John seisoi ikkunansa ääressä, katsellen kylää, joka hitaasti venytteli hereille. Hän veti syvään henkeä, sytytti tupakan ja antoi savun leijua ilmassa, jossa ei ollut kiirettä.
”Vielä yksi päivä”, hän mutisi itsekseen.
Pavlik ja Kamau saapuivat talolle, molemmat omilla tavoillaan vähän eksyneinä. Pavlik mutisi vedonlyönneistä, jotka hän oli hävinnyt, ja Kamau ei irrottanut katsettaan kännykästään, vaikka siinä ei ollut edes signaalia. Landon hoippui paikalle vähän myöhemmin, yhä hymyillen edellisillan liian monelle lasilliselle.
”Aivot eivät ole muuttuneet tuhansiin vuosiin”, John murahti Pavlikille, joka kömpi paikalle unenpöpperössä. ”Mutta hitto vie, tämä teknologian ryöppy kyllä sotkee päät.”
”Teknologia”, Pavlik hymähti. ”Se on kuin viina. Liikaa juotuna sekoittaa pään, mutta sopivasti nautittuna antaa mukavan säväyksen.”
”Rytmi ja kohtuus”, Kamau nyökkäsi. ”Kultainen keskitie, vai miten se meni?”
”Joo, jotain sellaista”, John puhalsi savut ilmaan. ”Jokaisessa jutussa on valo ja varjo. Yin ja yang, mitä näitä nyt on.”
Landon istui hieman muista kauempana typerä virne naamallaan. ”Miten te suhtaudutte uskontoon?” hän kysyi.
”Ei meillä ole tapana hutkia toisten uskoja”, John sanoi. ”Uskokoon kuka mihin haluaa, kunhan ei tyrkytä tai halveksi muita. Jokainen tallaa omaa polkuaan, eikä se ole minun asiani puuttua siihen.”
”Ehkä tässä on jotain järkeä”, Landon mutisi.
”Tai sitten ei”, John virnisti. ”Mutta tämä on meidän tapamme, eikä se kaikille sovi.”
He kokoontuivat hetkeksi istumaan suuren tammen varjoon. John taputti puun runkoa kuin vanhaa ystävää ja puhalsi savua keuhkoistaan.
”Me hyödynnämme tekoälyä. Se auttaa meitä viljelyssä, energianhallinnassa ja jopa luovassa työssä. Mutta ei meillä ole sen suhteen mitään harhoja. Teknologia on hyvä renki, mutta helvetin huono isäntä.”
”Entä sitten?” Landon kysyi. ”Mitä jos joku tekee väärin? Kaikki eivät ole vastuullisia.”
John käänsi katseensa kaukaisuuteen. ”Meillä on säännöt, mutta ne eivät ole kiveen hakattuja. Jos joku eksyy, autamme häntä. Mutta jos joku käyttää eksymistään tekosyynä, hän saa lähteä. Tasapaino on prosessi, ei lahja. Se vaatii jokaiselta jotain.”
Kamau sulki hetkeksi silmänsä ja hengitti syvään, ehkä ensimmäistä kertaa koko päivänä. ”Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Kuin yin ja yang, mutta ilman sitä hemmetin kiiltokuvaa.”
”Juuri niin”, John vastasi. ”Se ei ole kaunista, mutta se toimii. Me elämme niin, että teknologia ei vie meiltä mitään, mitä emme ole valmiita antamaan.”
Pavlik virnisti. ”Ja mikä on hintana? Ei mitään turhaa tavaraa? Ei kulutushysteriaa? Miten helvetissä se toimii?”
”Yksinkertaisuus”, John sanoi. “Jos et tarvitse sitä, älä ota sitä. Jos otat sen, pidä siitä huolta. Ihminen, joka on harmoniassa itsensä kanssa, ei tarvitse täytteitä tyhjiöönsä.”
Landon naurahti ja otti esiin pullonsa, hörpäten pitkän kulauksen. ”Kuulostaa siltä, että täällä jokainen tietää paikkansa.”
”Tai löytää sen”, John vastasi. ”Mutta jokainen kantaa vastuunsa. Jos joku ei sitä tee, silloin meidän on päätettävä, onko tämä oikea paikka hänelle. Mutta useimmiten ongelma ei ole paikka – se on ihminen itse.”
Aurinko nousi korkeammalle, ja kylän vilinä alkoi täyttää aukiota. Lapset juoksivat nauraen, ja jostain kantautui markkinapaikan ensimmäiset huudot. John tumppasi tupakan ja katsoi muita tietäjiä.
”Ehkä meidän polkumme on vain tämä – pysyä liikkeessä ja tasapainossa. Jos kaadut, nouse. Ja jos joku kaatuu viereesi, auta häntä. Mutta älä koskaan jää makaamaan.”
He istuivat hiljaa, jokainen omissa ajatuksissaan. Joku naapuri käveli ohi ja nyökkäsi tervehdyksen. Elämä jatkui, eikä maailma pysähtynyt heidän pohdintoihinsa.
”Onko teillä muuta?” John kysyi lopulta.
”Ei kai”, Pavlik vastasi. ”Kiitos vaan.”
He nyökkäsivät toisilleen ja lähtivät kohti kylän markkinoita. Kukaan ei puhunut hetkeen, mutta jokaisen askeleet tuntuivat vähän raskaammilta – ja samalla vähän kevyemmiltä. Tasapaino oli löydetty, ei päämääränä, vaan tapana astua seuraava askel.
