Monesti valmennuksessa etsimme ratkaisua joka kehittäisi kaikkia. Niinsanotusti kaavaa joka takaa parhaan mahdollisen kehityksen. Hieman voimaa, kestävyyttä, hermotusta, leirejä, kilpailuja oikeassa suhteessa ja tulos on paras mahdollinen. Ratkaisuja jotka ovat kaikille hyviä. Pyydän, lopettakaa sellainen. Kun kohteena on ihminen, ei sellaista löydy. Voit kehittää valmennustasi, urheilijaa mutta kaavaa joka toimisi kaikille, et löydä. Sitä ei löydy kasvatustieteissäkään vaikka sielläkin sitä kuumeisesti haetaan.
Näen siis että pyri kohti parempaa valmennusta, jossa näet valmennettavat ihmisinä joilla on erilaiset fysiologiset, sosiaaliset ja psykologiset ominaisuudet ja ympäristö. Usko asioihin joita teet ja tietenkin valitse suunta mihin valmennustasi viet. Mutta pysähdy välillä miettimään toimiiko harjoite, tyyli tai toimintamalli joka toimi edelliselle valmennettavalle myös tälle uudelle valmennettavalle. Voisin kirjoittaa tästä paljonkin mutta vain lopuksi totean vain kaksi asiaa esimerkkinä.
Yhteiskunta muuttuu koko ajan, sitä myötä myös ihmiset muuttuvat. Siksi asia joka toimi eilen, ei toimi tänään. Olen valmentanut eri kulttuureista tulleita ihmisiä. Oli opittava sanomaan sama asia erilailla että sait halutun vaikutuksen. Tässäpä hieman ajatuksiani. Nyt töihin. Hyvää päivänjatkoa.