Nyt on applikaatioitten aikaa. Kaikki innolla kehittämään noita erittäin tärkeitä työkaluja jotka parantavat ihmisen elämää.

Minulla olisi muutamia ehdotuksia jotka parantaisivat esimerkiksi urheilijoiden suorituksia. ”Hei me voitetaan” appsissa jokainen joukkueen jäsen laittaisi puhelimen sydämelleen ja sen jälkeen applikaatio laskisi sydämen sykkeen perusteella millaisia kokoonpanoja kannattaisi käyttää ja millainen valmistava puhe antaisi parhaan lopputuloksen. ”Olet tosi hyvä” appsi kertoisi käyttäjälle (Sirin äänellä vaikka tai ehkä siinä voisi valita mieluisan mies/naisäänen) ennen kisaa kaikkea sellaista mistä urhelija saisi erinomaisen ja luottavaisen olon. Itseluottamusta uhkuen hänen olisi helpompi pärjätä.

Muutama sosiaalinen appsikin tulee mieleen. Näinä aikoina voisi hyödyntää bluetooth yhteyttä. ”Naapuri” appsi varoittaisi aina ennakkoon naapurin lähestymisestä. Olisi aikaa valmistautua katselemaan muualle tai jopa vaihtaa reittiä hyvissä ajoin ettei vain joutuisi tervehtimään tai pahimmassa tapauksessa vaihtamaan jopa kuulumisia. Lisäksi voisi olla ”Sillä menee hyvin” appsi. Osa ihmisistä tykkää jutella vain menestyvien ihmisten kanssa. Appsi välittäisi välittömästi tiedon miten ihmisellä menee. Ei tarvitsisi tuhlata aikaa mitättömyyksien kanssa jutteluun. Tässä nyt alkuun.

Share